2-3 kertaa vuosisadassa (9.5.2017)

Kyllä. Näin kylmää kuin nyt 8-9.5.2017 on vain muutaman kerran sadassa vuodessa. Jos niitä on yhteensä 2, niin jäljellä on enää 1 eikös niin, vai onko se niin!?

Hetkinen. Mistä laskenta alkaa ? Golfkausi on kuitenkin hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen naisten peli-iltakin on taputeltu. Liekö kylmyys vai taivaalla vaanivat tummanpuhuvat pilvet syynä, että osallistujia oli vain yhdeksän. Fagerholmin Riitta oli päättänyt, että ei sada, joten EI SATANUT.

Pelasimme kolmen hengen ryhmissä parasta palloa. Kiva peli, koska jokaisella on mahdollisuus onnistua, eikä yksi epäonnistuminen vielä pilaa tunnelmaa. Aaltosen Minna ja Riitta pitkälyöntisinä tekivät upeita avuksia ja lähestymisiä. Minulla onnistuivat tällä kertaa tsipit ja putit. Hauskaa oli.

Kentältä saapui kolme nauravaista porukkaa. Nautittiin mustikkapiirakkakahvit ja suunniteltiin retkiä joihinkin hienoihin kohteisiin Uudellamaalla. Birdieitä ei maanantaisella kierroksella tullut, mutta lintuja bongattiin: kiuru, peipponen, liro, viklo, hupsut allit, sorsat, liejukana ja tylli tillin tallin. Joutsenpariskunta on tuonut lammelle viime kesän poikasen.

Kauniita ovat, mutta mitenkähän nämä Suomi 100-linnut saataisiin keskeltä golfkenttää houkuteltua paremmille ja turvallisimmille asuinsijoille? Muistatte varmaan kuvia muutaman vuoden takaa, kun Vladimir Putin johdatti lennokilla lintuparvea jonnekin. Ihan vain vinkiksi heitän ajatuksen…

Leena Pakkanen


Anna lahjakortti ja usuta golfkärpänen kimppuun!

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2020? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja?

Näin aloitat golfin – Hanna Teerijoen golfvinkit

Hanna Teerijoki (PGA) antaa vinkkejä golfin aloittamiseksi ja kertoo mitä golfin green card oikein tarkoittaa. Paloheinä Golf haluaa auttaa aloittelijat alkuun – lue lisää ja katso aloittelijoita auttavat videot!


Ohjatut pelikierrokset aloittelijoille alkavat keväällä

Haluamme rohkaista aloittelijoita pelaamaan, minkä vuoksi järjestämme edullisia aloittelijakierroksia opettajan ohjauksessa viikonloppu-iltaisin. Kierrokset palaavat ohjelmaamme ensi keväänä.

Kaikille avoimet ryhmätreenit kolmesti viikossa

Paloheinä Golf järjestää tunnin pituisia ryhmätreenejä kolmesti viikossa läpi kesän. Hanna Teerijoki (PGA) tai hänen opetustiiminsä jäsen vetää treenejä päämääränä parantaa osallistujien golftaitoja kokonaisvaltaisesti.


Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.

”Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä”

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €


Yhteistyössä

  • *
  • *
  • *
  • *
  • *

maksutavat