Evergreenin junnut ja stadin superseniorit (13.9.2016)

Lauantaina 11. syyskuuta olin Paloheinässä keräämässä nimiä Lex Malmille. Saatoin samalla reissulla vilkaista Evergreenillä alkavaa Evergreen Open -kisaa. Se osoittautui mielenkiintoiseksi tapahtumaksi. Sama päti seuraavana päivänä pidettyyn Stadin Super Seniori -kisaan.

Joona Vainio, joka on aloittanut vasta tänä kesänä golfaamisen, on harjoitellut ahkerasti Evergreenillä ja tapasi Jukka Syrjäsen. Kumpikin oli ottanut puheeksi, että Evergreen voisi olla kiva paikka järjestää kisa vaikkapa hyville kavereille. Joona tarttui ideaan. 

Joona otti yhteyksiä kavereihin ja kutsui heitä kisailemaan Evergreenille. Hän pani kutsun myös facebookiin, varasi kentän ja hankki sponsoreilta palkintoja. Parikymmentä osallistui. Useat heistä olivat olleet vähän aikaa sitten Joonan häissäkin. Oli siellä mukana joku toinenkin avioon mennyt. Hän sai palkintojen jaon yhteydessä ”erikoispalkinnon” muovikassissa. Mukana oli muutama paloheinläinenkin. 

Kisa oli haastava ja hauska. Palkintojen jako aloitettiin henkilöistä, jotka eivät olleet vielä suorittaneet green cardia. Eniten birkkuja palkittiin. Lähimmäksi lippua lyönyt sai palkinnon. Kolme parasta sai palkinnon. Kun kukaan ei tehnyt holaria, tämä palkinto arvottiin. Palkinnot lahjoittivat: RakennusMAN Oy, JJ Villa Pattaya ja LVI-Vainio Oy. Joonalle suurkiitos. Tämä oli hieno esimerkki Evergreenin käytöstä.

Seuraavana päivänä oli Kalevi ”Kale” Tellqvistin 2013 ideoima Stadin Super Seniori –kisa. Mukana oli 14 pelaajaa. Suurista ennakko-odotuksista huolimatta yhtään superseniorileidiä ei ilmoittautunut pelaamaan. 

Onkohan ladyilla esteenä iän ilmoittaminen? Ei ole. Näin vakuutti kollegani, ikätoverini ja facebook-kaverini. On siis ilmeisesti syytä jatkossa panostaa tiedottamiseen. Facebook voikin olla hyvä kanava. Siitä on näet tullut merkittävä senioreitten somekanava. Nuoriso on osittain kaikonnut jonnekin muualle bittiavaruuteen.

Lähes sama porukka, joka oli pelaamassa kolme vuotta sitten, oli paikalla. Itsekin olisi lähtenyt kiertämään, mutta lievän ja jatkuneen sydänhäikän johdosta oli pakko jäädä sivuun. Minua harmitti, sillä olisin yli kahdeksankymppisenä päässyt avaamaan etutiiltä. Kalekaan ei pelannut, koska selkään tullut kremppa vaatinee hoitotoimenpiteitä. Toimettomana en silti ollut. Sillä aikaa kun toiset olivat kierroksella, keräsin keltaiset liivit päällä kannattajia Lex Malmille.   

Kisa oli kovatasoinen. Stadin Supersenioriksi tuli Niilo Olonen Talista (32 pistettä). Raimo Myyryläinen Suur-Helsingin Golfista sai saman tuloksen kuin Olonen, mutta paikallissäännön mukaan ei pelattu uusintaväyliä, vaan nuorempana Raimo sai tyytyä kakkoseksi. Talin ja koko Suomen golflegenda Lassi Tilander hävisi pisteellä sekä Niilolle että Raimolle.  

Palkintojenjaon jälkeen kerroin edellisen päivän ”junnukisasta”. Sovittiin, että ensi vuodesta alkaen yli yhdeksänkymppiset kiertävät vain Evergreenin. Se vasta onkin haastava. Peli- ja ikäkokemus ovat Evergreenillä eduksi.

Matti Hara


Anna lahjakortti ja usuta golfkärpänen kimppuun!

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2020? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja?

Näin aloitat golfin – Hanna Teerijoen golfvinkit

Hanna Teerijoki (PGA) antaa vinkkejä golfin aloittamiseksi ja kertoo mitä golfin green card oikein tarkoittaa. Paloheinä Golf haluaa auttaa aloittelijat alkuun – lue lisää ja katso aloittelijoita auttavat videot!


Ohjatut pelikierrokset aloittelijoille alkavat keväällä

Haluamme rohkaista aloittelijoita pelaamaan, minkä vuoksi järjestämme edullisia aloittelijakierroksia opettajan ohjauksessa viikonloppu-iltaisin. Kierrokset palaavat ohjelmaamme ensi keväänä.

Kaikille avoimet ryhmätreenit kolmesti viikossa

Paloheinä Golf järjestää tunnin pituisia ryhmätreenejä kolmesti viikossa läpi kesän. Hanna Teerijoki (PGA) tai hänen opetustiiminsä jäsen vetää treenejä päämääränä parantaa osallistujien golftaitoja kokonaisvaltaisesti.


Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.

”Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä”

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €


Yhteistyössä

  • *
  • *
  • *
  • *
  • *

maksutavat