Hanhikuiskausta ja pallopilkutusta


Onpa ollut epävakaista. Eri firmojen sadetutkat ovat viime aikoina tulleet tutuiksi.

Jaa, eikö se riitä, että katsoo taivaalle?

Ei se riitä. Katsos pelin suunnittelu alkaa hyvissä ajoin ennen kentälle menoa. Jos tutka lupaa poutaa, mennään, jos sadetta perutaan. Syyskesän ja alkusyksyn mielenkiintoinen ilmiö on varausten eläminen aina lähtöhetkeen asti. Kivoja yllätyksiä on  sattunut useita. Samalla olen saanut tutustua uusiin pelikavereihin: eilen sunnuntaina mm. HOLARIJUHA! Vau.

No, mites hanhet?

Niitä totisesti riittää. Lehdessä luki, että Helsingissä olisi vain runsaat 5000 hanhea? Ja hanhen paskat – eilen niitä oli meidän kentällä tuhansia. Vaihtoivat paikkaa valtavina lauttoina ja asettuivat väylille aterioimaan. Tämä on jokasyksyinen riesamme.

Niitähän ei saa hätyytellä?

Ei oikeastaan. Itse olen kehitellyt kuiskaustekniikan. Juttelen niille ja maanittelen niitä lempeästi. Näytän aaltoliikkein suuntaa, minne niiden kannattaa mennä. Jotenkin ne ymmärtävät näin siirtyä sivulle greeneiltä ja väyliltä joksikin aikaa. TOIMII (tai sitten ei).

No mikä tämä pill…pallopilkutus on?

Pelikaverini Kimmo ehdotti, että pallon voisi täplittää muutamalla tussipisteellä, jotta tunnistaa oman pallonsa. Häntä on kyrsinyt, kun ihmiset suttaavat pallot isoilla nimikirjaimilla, viivoilla tai muilla suurilla kuvioilla. Epäsiistiä. Minusta tuo pilkutusidea on toteuttamiskelpoinen. Pitääpä ruveta pilkuttamaan.

Kentällä tavataan,
Leena Pakkanen