Joutsenlampi (15.06.2014)

Kesä on kohta hehkeimmillään. Tätä kirjoittaessani on 15. kesäkuuta, edessä juhannusviikko, takana hellettä, sadepäiviä, kovaa tuulta ja nyt taas kesäinen aurinkopäivä, sunnuntai.Lauantainen reikäpelikisa loppui minulta seitsemänteen väylään, mutta jännää oli. Kiva pelimuoto, jossa vaaditaan näköjään todellista mielen hallintaa: ei liikaa yritystä, mutta tosissaan on pelattava joka lyönti.

Minulle nuo lähes päivittäiset Paloheinän ison ysin kierrokset ovat myös ihana luontoretki satoi, paistoi, oli tyyntä tai tuulta. Erityisesti olen seurannut lintuja. Voi miten sykähdyttävää oli myöhään viime syksynä seurata kurkiauran muotoutumista kentän yläpuolella. Sinne ne menivät etelään. Hienoa oli varhain keväällä, kun kurjet palasivat. Sydämessä läikähti – tervetuloa taas!

Loppukeväästä ilmestyivät kiurut livertelemään kentän yläpuolelle. Niiden jälkeen tulivat sorsat, allit ja haapanat kosiomenoilleen. Satakielet mellastivat metsikössä. Kanadanhanipariskunta majoittui ysiväylän lammelle, mutta siirtyi sitten jonnekin kauemaksi. Sitten tulivat lokit, joita oli paljon ja jotka sotkivat pahemman kerran kolmosväylän greenin. Tervapääskyparvi majoittuui muutamaksi lämpimäksi päiväksi takakentälle. Huikeita lentotaitureita oli kiva seurata omaa lyöntivuoroa odotellessa.

Eräänä aamuna lokit olivat kadonneet! Vastaus löytyi pian: kolmosväylän lammessa uiskenteli joutsen. Se katseli ylväästi ympärilleen ja selvästi nautti omasta rauhastaan. Lähempää nähtynä se oli tekojoutsen, mutta kaikesta huolimatta kaunis ja ylvään näköinen. Mainio konsti pitää lokit loitolla!

Nyt aina siinä kolmosväylän joutsenlammella alan mielessäni hyräillä pienten joutsenten tanssia – tittiti-tii-tititittitii. Jotenkin hupaisaa katsella meitä aikuisia ihmisiä pyllistelemässä pienten valkoisten pallojemme ympärillä. Tyllimekot täydentäisivät kuvan, mutta ainakin mielikuva on kutkuttavan hauska.