Inventaariota kuluvasta… (19.8.2018)

Golfkausi on parhaassa vauhdissa, vaikka tulevan viikon sääennusteessa lupaillaan epävakaista ja sadetta. Ei ole valittamista tämän kesän peli-ilmoista: poutaa ja lämpöä on riittänyt.
 
Tämän sunnuntain pelikierroksen jälkeen ajattelin listata muutaman iloisen asian.
 
Junnut:
Kahdesti viikossa alkuillasta Paloheinä kuhisee nuorisoa. Junnutreeneihin osallistuu tänä kesänä kymmeniä nuoria ja vielä nuorempia. Upeeta! Tätä tarvitaan lajin tulevaisuutta ajatellen. Nuorille itselleen on varmaan mukavaa, kun kaveritkin pelaa.
 
Parhaassa tapauksessa pystyy näyttämään taitojaan tasavertaisesti aikuisten kanssa. Tämäkin on nähty.
Nuoriherra D voitti mennen tullen pisin draivi-kisan pari viikkoa sitten järjestetyssä Lionsien hyväntekeväisyyskisassa.
 
Herra T: 
 
Hänen kanssaan olen kiertänyt muutaman kierroksen. Olen valitellut rikkinäistä golfkärryäni, jonka etuosa lörpsähtää jatkuvasti  –  ruuvit tai jotain löysällä. En ole keksinyt syytä, joten ehdin jo varautua uuden kärryn ostoon. Tänään satuimme samalle kierrokselle.
 
Vitosväylän greenin vieressä sitten tapahtui!
 
Ohoh!
 
Herra T tutki hetken, fundeerasi hetken, otti kyykkyasennon ja kiristi jotain paljain käsin. Ja kas! Kärry on kunnossa. Ei lörpsähdellyt enää. Muutaman minuutin kuluttua hän löysi netistä varaosan, jolla voisi vielä tukevoittaa kärryä.
 
Olen kiitollisuudesta soikeana. Herra T kertoi myös, kuinka oli korjannut kotonaan monia laitevikoja. Mietin kotiin tullessani, mitä kaikkea korjattavaa minulta löytyisi. Kyllä löytyy laitteita, jotka vaan eivät toimi, mutta jotka T:n kaltainen näppärä ihminen korjaisi käden käänteessä. Ehkä en sittenkään kehtaa tuoda niitä pelikierrokselle.
 
Ja vielä ehdotus:
 
Voisimmeko siirtyä blogeissa nykyaikaan? Meillä on seurassa takuulla junnuja, jotka voisivat yksin tai porukalla tehdä golfwlogia  eli lyhyitä videoklippejä. Nuorison silmin olisi hauska nähdä lajiamme. Voisiko Jouko Heikura ja kumppanit ryhtyä toimiin? Pelikautta on vielä jäljellä.
 
Kentällä tavataan!

Leena Pakkanen


Liity HIFK Golfin jäseneksi 2020: aikuiset 69 €, junnut 50 €

Liity HIFK Golfin jäseneksi 2020, saat lisäetuna rajoittamattoman pelioikeuden Paloheinän Evergreen-kentälle (par 3) koko kaudeksi. Jäsenmaksu aikuisilta 69 €, junnuilta 50 €, ei liittymismaksua. Myös kaukojäsenet tervetulleita!

Dösällä golfaamaan: HIFK Golfin junnutreenit läpi koko kesän

HIFK Golfin junnutreenejä järjestetään läpi kesän viiden kuukauden ajan ma- ja to-iltaisin, pelitreenejä kentällä keskiviikkoisin. Hinta vain 150 €, sisältää varusteiden lainan, HIFK Golfin jäsenyyden ja vakuutukset. Voit osallistua aina kun sinulle sopii, myös aloittelijat tervetulleita!


Kaikille avoimet ryhmätreenit kolmesti viikossa

Paloheinä Golf järjestää tunnin pituisia ryhmätreenejä kolmesti viikossa läpi kesän. Hanna Teerijoki (PGA) tai hänen opetustiiminsä jäsen vetää treenejä päämääränä parantaa osallistujien golftaitoja kokonaisvaltaisesti. Treenit iltaisin ma, ke ja to. Kertahinta 15 €.

Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.


Usuta golfkärpänen kimppuun: yllätä lahjakortilla 2019

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2019? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja? Paloheinä Golf on kävijämääriltään Suomen suosituin.

”Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä”

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €


Yhteistyössä

  • *
  • *
  • *
  • *
  • *

maksutavat