Uuden rakentamisen vuosikymmen

Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen on tapahtunut paljon. Nyt olemme tässä päivässä. Vuosituhannen vaihteessa kenttä sai uudet omistajat. Paloheinä Golf ry lopetti toimintansa. Helsinki City Golf otti ensi askeleensa. Alkoi uuden rakentamisen aika.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että koko kenttäkonsepti on täysin uusittu. Seura valmistuu kymmenvuotisjuhlan viettoon ja tapahtumiin. Työtä on tehty eikä aurinko ole aina paistanut. Nyt voi muistella ja todeta, että vaikeuksien kautta on päästy voittoon.

Yhtiö aloitti heti voimakkaan kentän uudistustyön. Vanha, Suomen Ladulta hankittu hirsimökki, lähti ja tilalle kohosi nykyinen klubirakennus. Rangen lyöntilavat korvautuivat uusilla iskunkestävillä ja pehmennetyillä lyöntimatoilla. Kuperat muovigriinit käärittiin rullalle ja tilalle istutettiin nurmiviheriöt ja –väylät.

Pitkän kunnallispoliittisen prosessin jälkeen saatiin laajennuslupa kentälle. Samaan aikaan, kun uutta kenttäosaa rakennettiin, range sai tekonurmipäällysteen ja viereen 6-väyläisen Evergreen kentän. Rahaa yhtiöltä on palanut paljon, mutta toivottavasti ei turhaan.

Suomessa on ominaista, että golfkentillä on yksi ns. kotiseura. Vuosituhannen vaihtuessa sellainen Paloheinässä oli Paloheinä Golf ry (PHG). Sen toiminta kuitenkin kariutui, kun yhtiö ja seura eivät kyenneet uusimaan keskinäistä ns. partnerisopimusta.

Pitkien ja uuvuttavien neuvottelujen jälkeen kolme henkilöä, Minna Hyrske, Hanna Teerijoki ja Tor Wikströmpäättivät 20.11.2003 perustaa uuden golfseuran, Helsinki City Golf ry:n (HCG). Kun PHG joutui jättämään Suomen Golfliitto ry:n, pääsi HCG liiton jäsenseuraksi helmikuussa 2006.

Kuluneella pelikaudella on pelattu takakentällä, jonka viidestä perusväylästä tehtiin yhdeksän väylää. Klubitalolta takakentälle on matkaa vajaa kilometri. Kulkemisen helpottamiseksi yhtiö hankki kuusi golfautoa. Sekä apostolinkyydillä että golfautoilla matkanteko on sujunut suhteellisen hyvin takakentälle.

Sitä kaikki ovat ihmetelleet, että peli on takakentällä sujunut käsittämättömän hyvin. Ruuhkia ja pullonkauloja ei ole syntynyt. Tulevalla pelikaudella on vielä tyydyttävä jonkin aikaa nykyiseen käytäntöön. Uskon, että kentän kantaporukka asian ymmärtää.

Etukenttä on käytännössä valmis. Väylät ja viheriöt sekä harjoitusviheriö vihertävät. Karheikot olisi kylvetty, mutta ennätyksellisen sateinen syksy on estänyt kylvön. Vantaassakin vesi on kohonnut äyrään tasolle.

Kylvökoneilla ei ole voitu mennä töihin, koska koneet jättäisivät jäljet, joihin sadevesi olisi kertynyt. Karheikkokylvö tapahtuu heti, kun maapohja kestää.

Helsinki City Golf ry täyttää ensi vuonna tasan kymmenen vuotta. Tämä on mielestäni merkittävä asia. Jotta kaikki merkittävät asiat jäisivät muistiin jälkipolville, olemme pienessä ryhmässä alkaneet valmistella esitystä historiikin tekemisestä seuran hallitukselle. Toivomme, että asia voisi tulla esille seuran tulevassa syyskokouksessa.

Mahdollisen historiikin nimestäkin voisi järjestää nimikilpailun. Oma ehdotukseni on joko Golfpaloa Paloheinässä tai Jokamiesgolfia Stadissa. Kuka keksii paremman?

Matti Hara