Vaskola on vaihtanut puolta

Jani Vaskola on kunnostautunut kaksi kertaa puolen vaihtamisessa. Ensimmäinen vaihto tapahtui vuonna 2002. Se liittyi tilanteeseen, jossa Paloheinä Golf ry ja Paloheinä Golf Oy neuvottelivat yhtiön ja seuran välisestä kenttäsopimuksesta. Vaskola oli seuran jäsenten valitsemana neuvottelijana mukana, mutta luopui ja vaihtoi puolta. Toinen kerta liittyy golfiin. Vaskola on sekä oikean että vasemman käden puolelta tehnyt holarin. Tällä puolen vaihdolla voisi olla mahdollista päästä jopa Guinnessin ennätysten kirjaan. Tuskin kukaan toinen, paitsi mahdollisesti Pohjois-Korean presidentti, on pystynyt moiseen suoritukseen.

Hikipediassa, ironisessa luulosanakirjan suomenkielisen version 6 367 artikkelin joukossa kerrotaan, että Pohjois-Korean presidentti Kim Jong-il selvitti 11-vuotiaana Pohjois-Korean vaikeimman golfradan 11 reikää kymmenellä lyönnillä. Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa, pannaan Hikipediaa paremmaksi ja viitataan Pohjois-Korean mediaan, jossa on kerrotu, että Kim Jong-il löi ensimmäisellä pelikerrallaan useita hole-in-oneja. Hän oli ensimmäistä kertaa pelatessaan saanut pallon reikään viidesti ensimmäisellä lyönnillä ja suoritti kierroksen tuloksella 38 alle parin. Suuri Johtaja lyö tavallisesti kolme tai neljä hole-in-onea joka kierroksella.  

 Ensimmäinen Vaskolan puolen vaihto tapahtui, kun nykyiset kentän haltijat olivat ostaneet Paloheinän jokamiesgolfkentän. Vuonna 2001 tehdyn kaupan kylkiäisenä seurasi kentän käyttöön liittyvä sopimus. Se oli kolmivuotinen ja oli tehty silloisen seuran, Paloheinä Golf ry:n, ja toisen yhtiöosakkaan välillä.

Sopimuksen tekijä oli sitä ennen aina hävinnyt arpomalla päätösvallan yhtiön asioihin, mutta arpaonnen käännyttyä, aiemmissa arvonnoissa hävinnyt osapuoli välittömästi otti yhteyden seuraan ja teki sopimuksen, jolla oletti mitä todennäköisimmin toisen osakkaan lähtevän ulos yhtiöstä. Näin tapahtuikin.

Hävinnyt osapuoli luopui osakkeistaan, jotka voittaja etuosto-oikeuden perusteella lunasti itselleen ja kohta luopui yhtiöstä myymällä sen nykyisille omistajille. Kaupan mukana seurasi sopimus, jota nykyiset yhtiön omistajat pitivät kohtuuttomana. Yhtiö uskoi, että tilalle laaditaan uusi sopimus, mutta seura piti tiukasti kiinni sopimuksesta. Seurauksena oli, että neuvottelut katkesivat, seura menetti kotikentän ja joutui eroamaan Suomen Golfliitosta.

Vaskola oli mukana seuran jäsenten valitsemana neuvottelijana em. yhtiön ja seuran välisissä neuvotteluissa. Hän esitti seuran hallitukselle vanhan sopimuksen tilalle uutta sopimusta, mutta Paloheinä Golf ry:n hallitus ei tätä hyväksynyt. Tässä tilanteessa Vaskola jättäytyi syrjään ja vaihtoi puolta sekä lähti mukaan synnyttämään uutta seuraa. Mikäli joku on yhä kiinnostunut asiasta, hän voi kaivaa näiltä nettisivuilta kirjoittamani pakinan kahdeksan vuoden takaa (2/2003). Samalla oikaisen virheen. Kirjoitin kurkimäkeläisistä, vaikka piti olla torpparimäkeläiset. Sorry.

 Sopimus oli voimassa vuoden 2003 loppuun. Helsinki City Golf ry (HCG) perustettiin 20.11.2003. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Minna Hyrske, Hanna Teerijoki ja Tor Wikström. Vaskola oli neuvotteluissa mukana seuran hallituksen nimittämänä toiminnanjohtajana, kun uudella seuralla oli tavoitteena päästä Suomen Golfliiton jäsenseuraksi. Neuvottelut olivat yhtä hankalat kuin aikoinaan Paloheinä Golf ry:n kohdalla (ks.2/2003). Asioita vetkuteltiin ja vatvottiin. Golfliitto halusi viimeiseen saakka saada aikaan sopua. Wikström on useissa eri yhteyksissä todennut, että pitkän juristin uransa aikana, hän joutui ensimmäistä kertaa neuvottelemaan osapuolen kanssa, joka ei tiennyt mistä neuvotellussa oli kysymys. Paloheinä Golf ry:llä ei pitänyt olla mitään tekemistä toisen itsenäisen ja rekisteröidyn seuran, Helsinki City Golf ry:n kanssa. Helsinki City Golf ry:llä ei ollut mitään tekemistä kotientän menettäneen Paloheinä Golf ry:n kanssa. Suomen Golfliiton hallitus lopulta taipui ja hyväksyi illalla 24.1.2006 Helsinki City Golf ry:n liiton jäseneksi

 Seuraava Vaskolan voitokas puolten vaihto liittyi pelaamiseen. Erotessaan Paloheinä Golf ry:n jäsenyydestä 2005, hän samalla päätti jättää historiaan vanhan seuran lisäksi vanhat golf-opit ja muutti lyöntipuolta oikealta vasemmalle. Tästä lyöntikehityksen seurauksena oli syyskuussa 2010 holari Peuramaan 18. väylällä, joka lyödään mäen päältä klubitalon edessä olevalle viheriölle. Mittaa on 147 metriä viheriölle. Vaskola harkitsi pitkään mailanvalintaa. Se on vaikea, koska mäen päältä lyödessä helposti kuvittelee matkan lyhyemmäksi mitä se todellisuudessa on. Lyöntihetkellä tihkusade ei ollut suuri haitta, mutta pallon kierteeseen ja lentorataan vesisateella ja ilmanpaineella on todistettavasti vaikutusta. Tuulella ei tilanteessa ollut suurta vaikutusta, koska oli lähes tyyni sää. Lämpötilan vaikutus vaikutti pallon valintaan. Lopullinen mailavalinta oli rauta-6 ja tuloksena kaunis fade, yksi pomppu, takakierrettä ja pallo reiässä. Aiempi holari on tehty 31.5.1999 Paloheinän 3. väylällä.

 Helsinki City Golf ry:n jäsenistö onnittelee holareista ja on kiitollinen Vaskolalle hänen merkittävistä työsuorituksistaan seuran hyväksi ja uskoo, että Vaskola ei seura-asioissa vaihda enää puolta. Lyöntipuoli voi vaihtua. Golfissa on kaikki mahdollista.

Matti Hara


Liity HIFK Golfin jäseneksi 2020: aikuiset 69 €, junnut 50 €

Liity HIFK Golfin jäseneksi 2020, saat lisäetuna rajoittamattoman pelioikeuden Paloheinän Evergreen-kentälle (par 3) koko kaudeksi. Jäsenmaksu aikuisilta 69 €, junnuilta 50 €, ei liittymismaksua. Myös kaukojäsenet tervetulleita!

Dösällä golfaamaan: HIFK Golfin junnutreenit läpi koko kesän

HIFK Golfin junnutreenejä järjestetään läpi kesän viiden kuukauden ajan ma- ja to-iltaisin, pelitreenejä kentällä keskiviikkoisin. Hinta vain 150 €, sisältää varusteiden lainan, HIFK Golfin jäsenyyden ja vakuutukset. Voit osallistua aina kun sinulle sopii, myös aloittelijat tervetulleita!


Kaikille avoimet ryhmätreenit kolmesti viikossa

Paloheinä Golf järjestää tunnin pituisia ryhmätreenejä kolmesti viikossa läpi kesän. Hanna Teerijoki (PGA) tai hänen opetustiiminsä jäsen vetää treenejä päämääränä parantaa osallistujien golftaitoja kokonaisvaltaisesti. Treenit iltaisin ma, ke ja to. Kertahinta 15 €.

Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.


Usuta golfkärpänen kimppuun: yllätä lahjakortilla 2019

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2019? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja? Paloheinä Golf on kävijämääriltään Suomen suosituin.

”Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä”

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €


Yhteistyössä

  • *
  • *
  • *
  • *
  • *

maksutavat